tiistaina, elokuuta 03, 2010

Sailor Tilda

Kello on jo vaikka kuinka paljon mutta laitanpa kuitenkin vielä tämän postauksen ennen nukkumaanmenoa ja kun kerran vihdoin pääsin nettiin..tämä kone tökkii yleensä aika pahasti;)

Tämä Magnolian kiva Tilda leimasin on uudesta klubipaketista, kokoelmasta Bon Voyage. Kaikki nämä leimasimet olivat todella ihania enkä tiennyt minkä olisin ensimmäiseksi värittänyt mutta päädyin kuitenkin tähän ankkurissa kiikkuvaan neitoseen:)



Värittelin taas Distress musteilla. Housut ja sinisen sävy yleensä värillä Weathered Wood, punainen Worn Lipstick ja mustaa Black Shoot varjokohtiin, ankkurin väritin ensiksi Pumice Stone ja sitten Frayed Burlap ja vielä  Walnut Stain ns. varjokohtiin. Ns. siksi että mielestäni en vieläkään oikein osaa ajatella mistäpäin valo tulisi vaan menen aina fiiliksen mukaan:)) joten sitä varjoa voi olla missä vain!! Lintusen (olisiko pelikaani kenties?) nokan väritin ensiksi Scattered Straw värillä ja sitten oranssia Spiced Marmalade.

Kasvot väritän yleensä ensiksi kokonaan Tattered Rose sävyllä laittamalla värin ensiksi reunalle ja sitten levitän sen "sisäänpäin" ja joskus kasvoista tulee keskemmältä melkein valkoiset riippuen kuin paljon tuota väriä olen sipaissut. Tämän jälkeen laitan vähemmän Tea Dye sävyä ja levitän sitä vain vähän, joskus laitan vielä hyvin ohuesti Vintage Photoa.
Pensseleinä minulla on Zig säiliösiveltimet Medium ja Detailer. Olen kokeillut opetella värittämään myös "oikeilla" siveltimillä mutta toistaiseksi vailla tulosta:) Täytynee harjoitella lisää..
Olisi kyllä kiva tehdä joskus sellainen kuvallinen postaus kuinka minä värittelen näillä musteilla..mutta pidän itseäni kuitenkin vielä niin kokemattomana että saa nähdä...



Paperit tässä kortissa on raidallinen My Mind`s Eyen, pilkullinen Memory Box ja leimakuvan alla pilkistää vielä Tim Holtzin Vintage Shabby lehtiön paperi jonka reunat olen "mustannut" kunnolla Walnut Stain musteella. Tuon tekstin revin samaisesta paperista vielä irti kun sattui sopivasti kohdalle:)

Reunoille leimasin Timpan leimalla tuon tekstin ja postileimaa toiseen nurkkaan..Kukat ovat edelleen Wild Orchid Craftista ja Papirloftenista. Tuon verkkonauhan olen ostanut paikallisesta kangaskaupasta jo iänpäivät sitten. Yleensä minun ei tule laitettua mitään metallikoristeita näihin kortteihin mutta kun niitä kuitenkin sattuu olemaan läjä varastossa niin kaivelin tuon ruorin vielä paperinaruun roikkumaan.

Ja nyt yöpuulle että jaksaa aamulla taas herätä:)


6 kommenttia:

SannaS kirjoitti...

WWWAAAUUU!!! tykkään hirmuisen paljon!!! Huiman upea kokonaisuus!! Ihania yksityiskohtia!! =)

Anonyymi kirjoitti...

Mielettömän ihana kortti, ei voisi kauniimpaa olla :)

Kirsi kirjoitti...

Mielettömän kaunis kortti. Ja ihana kun kirjoitit näin pitkästi väritystavastasi. Ihana oli lukea ja huomata että en ole ainut joka ei osaa ajatella mistä suunnasta se valo tulee vaan itsekin väritän ns.varjokohdat/tummemmat kohdat ihan fiiliksen mukaan =) Ja ehdottomasti jos vain jaksat niin itseäni ainakin aina kiinnostaa kuvalliset postaukset ihmisten väritystavoista =)

Kirsi kirjoitti...

Todella pehmeän kaunis väritys ja upea kortti.

maiju kirjoitti...

Vautsi... Kyllä on upea kortti. Kauniita yksityiskohtia kortti pullollaan. Kauniit väritykset ja ihana tunnelma kortissasi. Kortti huokuu lämpöä.

paula kirjoitti...

Aivan ihana kortti, väritys on kaunista ja hempeää. Tulee sellainen vanhanajan fiilis tuosta kortista, nostalginen.

Lähetä kommentti

 

Mintun askartelujutut Copyright © 2010 Blog make-over by Creation Faeries