Niin, viime päivityksestä on kulunut järjettömän kauan aikaa, ihan hävettää.. Täytyy tunnustaa että en ole kyllä yli kuukauteen tehnyt yhtään askartelujuttua, viimeiset Stamparticiin joskus ennen joulua. Enkä myöskään ole surffaillut blogimaailmassa joten olen auttamattomasti pihalla kaikesta..Mutta jotenkin oli sellainen fiilis että ihan oikeasti tarvitsin vähän taukoa kaiken kiireen ja hulinan keskellä:) Pitkästä aikaa nyt viikonloppuna värittelin jotain kuvia ja tarkoitus olisi saada ne korteiksi asti...
Viime päivitys siis marraskuulta, kääk!! Whimsy Stampsin uudet silloiset leimasimet..Tuo julkaisu olikin minun viimeinen Whimsyllä koska pitkän harkinnan jälkeen jäin pois sieltä, minulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa hoitaa hommiani ja sitten oli aina oikeastaan stressaantunut olo tulevista töistä vaikka minun ei hirveästi tarvinnut sinne tehdä, mutta silti.
Luulen että minua ei kuitenkaan ole "luotu" mihinkään aikataulutettuun hommaan tässä elämäntilanteessa (iso perhe ja työ). Koskaan en voi tietää että onko minulla aikaa vai ei..kuulostaa varmaan omituiselta:)
Muutaman kuukauden päästä olen jäämässä kotiin, äitiyslomalle, vai kutsutaanko sitä enää lomaksi, pikemmin vapaaksi:) Keväällä meille syntyy siis pikku-Joonatanille ja siskoille uusi sisarus:) Tästäkin syystä olen ollut vähän puhki koko pimeän talven koska minulla oli ihan mieletön pahoinvointi ja muutenkin sairasteltiin..Onneksi pahoinvointi meni ohi ja valoisampaakin on jo!!
Ihan uusia kortteja minulla ei vielä ole mutta julkaisen nämä marraskuussa tekemäni tilauskortit, kaste- ja nimeämisjuhlaan.
Magnolian vauva, tämä oli mimeämisjuhlaan vaikka mitään tekstiä ei olekaan. Paperit olivat muistaakseni Inkidon..Perhonen on leikattu Whimsyn stanssilla.
Alempi sitten kastekortiksi, Mon digikuva. Papruista ei mitään muistikuvaa...Molemmissa korteissa tuttuja juttuja:) Maalia, harsoa ym..
Hi everyone:) I`m wishing you a wonderful New Year! Yes, I know, absolutely so late but I think it`s better late than never..
Since my last updating it has gone so long time, almost two months!! I`m really embarrassed:( But I have to say that I don`t have done anything, no cards or other crafts. I think I really need this little break from everything and hopefully now I have much more energy to do some new cards:) Actually in the weekend I colored a few images..and I really enjoyed:)
My last updating was in the November, the new stamps of Whimsy Stamps. After that I had to say goodbye for them. This decision was really difficult and hard for me, but it was better. I really didn`t found time so much to make my Dt jobs and sometimes I was absolutely stressed about this. I really miss them all, thank you Denise, Ann, Simonne and my lovely teammates for everything.
Nowadays I think it`s better for me to make cards when I have time, no scheduled, because of my big family and my work..
I don`t either have done so much cards because I have been so tired and sickness (not anymore) because of my pregnancy:) Yes, we are going to have a new baby in the spring, sibling to little Joonatan and sisters and I`m so happy:))
I don´t have a new cards but I wanted to show you these cards I made in November:) Both of them for the little baby boys:)